Kuluneella viikolla ollaan pakoiltu remontin ryskettä kiertämällä lempipuistojani Helsingissä. Kuvat maanantailta Leikkipuisto Munkista Munkkiniemestä. Keskiviikkona piipahdettiin upeaksi remontoidussa Meripuistossa Merikadulla ja torstaina Merikylpylän puistossa Lauttasaaressa.
Larun keikka oli veret seisauttava kokemus. Noomi nimittäin katosi. Hän kiipeili kiipeilytelineillä, kun lähdin viemään Minnniä vessaan. Sanoin hänelle sen ja että odottaa telineillä. Kun palasimme hetken kuluttua, ei Noomia näkynyt missään. Aikamme häntä huudeltuamme eräs rannalla istuva pariskunta tuli auttamaan ja itse menin itku kurkussa värväämään kahvilassa istuvan äitiporukan apuun. Ehdin soittaa jo hätäkeskukseenkin, mutta puhelun aikana eräs äiti tuli kertomaan, että Noomi oli löytynyt. Hän oli lähtenyt etsimään meitä ja mennyt autolle. Olin sieltä suunnalta käynyt katsomassa kerran, mutta Noomi oli kyykistellyt niin sopivasti auton takana, etten ollut häntä huomannut ja olin sen verran kaukana, ettei hän ollut minua kuullut. Huh huh. Tyttö oli häviksissä ehkä viitisentoista minuuttia, mutta rannalla kun oltiin, ehti verenpaine nousta aika äkkiä. Minkäänlainen karkailu ei Noomilla ole tapana, ja siksi olin uskaltanut hänet jättääkin. Ja onneksi fiksu tyttö oli mennyt autolle, eikä mihin tahansa seikkailemaan.
This past week we've taken a tour of some of my favourite parks in Helsinki. A horrible thing happened at one of the parks, on the beach. Me lost Noomi for a while. Luckily she was found by one of the other moms in the park after about fifteen minutes.
7 kommenttia:
Kivat pikku letit Noomilla monissa kuvissa :). Kaamea tunne sulla ollut kun pikkuinen ollut kadoksissa meren lähellä. Itse en olis autolta osannut katsastaa. Ensin varmaan just kaikki muut paikat.
oh dear, you must have been terrified! I can't imagine. I lost Fe once for less than 5 minutes.. and with every passing minute, you get more and more crazy ideas in your head. I am so glad Miss Noomi is such a smart little girl who waited by the car.
Hope to see you next week!xx
moi sara minähän se olen ;) luin heinin blogista et muistit mut!mukavia päiviä sinne!
hui! siis noi on niin horror momentteja. Emma katosi pienenä multa kerran Jumbon kauppakeskukseen. lopulta tuli itku ja sitten hyperventilaatio, kun oikeesti tuntu etten pysty hengittämään ahdistukseni seasta. mietin että pitääkö mun oikeesti soittaa Georgelle Utahiin asti ja sanoa etta "nyt se on tapahtunut, Emma on kadonnut."
onneksi nuori mies huomasi selkeesti paniikkisen ja kyyneleisen äidin, ja tuli sanomaan mulle että oli nähnyt pienen tytön rullaportaiden alapäässä. juoksin sinne ja siellähän Emma oli. huh huh!
vielä jälkeenpäin tajusin että ahdistuin lisää koska mietin että joku oli ottanut Emman. sitten myöhemmin tajusin, että reagoin silleen kun reagoisin täällä. Suomessa lasten kidnappaukset ei ole onneksi arkista todellisuutta- täällä ne on.
onneksi Noomi löytyi! varmasti toi meri vieressä toi tosiaan lisättyä ahdinkoa.
kyllä näiden pienten kanssa saa olla sydän syrjällään koko aika...
ups, en ollu lukenu sun postausta ennen kuin laitoin viestiä. kyllä lapset aina välillä osaa meitä vanhempia säikyttää oikein kunnolla! onneksi kaikki meni lopuksi hyvin.
hui! onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!!!
heini, Noomilla oli kolmatta päivää samat letit päässä, ei saanut ottaa pois :) Ja panta tietty lisäks. Siitä on tullut niin sellanen pikkuneiti :D
Isa, see you Thursday!
Mira, hauskaa! Vähän ynnäilin yks plus kaks ja sit tajusin. Niin hassua tää virtuaalitörmäily :D Ja kiitti! Onnea teille uuteen kotiin!
Ansku joo, Jenkeissä oon kans aina ihan neuroottinen. Nyt oisin varmaan ottanut vähän rennommin ellei tosiaan ois ollut se meri vieressä... tietty ainahan voi pudota johonkin ojaankin tms.
Lintsi, aivan! Siinä ehti kyllä lyhyessä ajassa käydä läpi kaikki pahimmat mahdolliset skenaariot ja ajatukset... toisaalta ehkä ihan tarpeellinenkin kokemus taas, jotenkin sen tajuaminen vahvemmin, kuinka tärkeitä nää omat rakkaat itselle onkaan.
Lähetä kommentti