tiistai 22. helmikuuta 2011

Remontin suunnittelua


 ennen                                                          jälkeen


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö? Voi kun olisikin. Seuraavaa olemme kuitenkin yläkerran päänmenoksi suunnitelleet:

  • Vanha keittiö puretaan
  • Keittiön, olohuoneen ja eteisen erottava seinä puretaan
  • Uusi keittiö rakennetaan vanhan keittiön ruokailutilan paikalle. Liesituulettimen hormi, joka on myös huippuimuri, vedetään välikatossa kohdalleen uuteen keittiöön.
  • Ison makuuhuoneen ja eteisen komerot uusitaan. Pienen makuuhuoneen komerot on purettu jo aikaisemmin, eikä sinne tule uusia, koska huoneesta tehdään työ- ja vierashuone.
  • Lattiat puretaan, jotta saadaan yhtenäinen ilme koko yläkertaan. (Vanhassa keittiössä on tällä hetkellä laatta ja ison makuuhuoneen poikki kulkee myös laattarivi entisen puretun väliseinän kohdalla.)
  • Makuuhuoneisiin, eteiseen, olohuoneeseen ja ruokailutilaan asennetaan uusi parketti.
  • Keittiökulmaukseen asennetaan uusi lattia, jonka materiaali on vielä auki.
  • Keittiökulmaukseen tulee lattialämmitys, lattiamateriaalista riippuen. Keittiön ikkunan alla olevan patterin täytyy joka tapauksessa siirtyä, jotta alakaapit mahtuvat aukeamaan.
  • Tapetit poistetaan olohuoneesta ja keittiöstä, seinät tasoitetaan ja maalataan.
  • Keittiön, olohuoneen ja pienemmän makuuhuoneen katto maalataan.
  • Pistorasiat ja valokatkaisimet uusitaan
  • Portaat maalataan
  • Pienemmän makuuhuoneen ovea siirretään takkaan päin ja oven aukeamissuunta vaihdetaan. Oviaukon siirto on melkoisen suuri operaatio, koska kyseessä on tiiliseinä. Seinä ei kuitenkaan ole kantava, joten tukirakenteita ei tarvita.

Olen laittanut pohjapiirrustuksiin muutamia huonekaluja paikoilleen. Sohvan sijoitus tuottaa tällä hetkellä suurta päänvaivaa, koska se vaikuttaa koko remontin toteutukseen. Olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, miten olohuone toimisi, jos ovea ei siirrettäisikään. Ennen-kuvaan olen piirtänyt sohvan entisen (katkoviiva) ja nykyisen paikan. Entiselle paikalleen ikkunan eteen sohva mahtui juuri ja juuri, mutta se blokkasi ikävästi makuuhuoneen ovea. Nykyisellä paikallaan olohuoneen keittiön puoleisessa päässä sohva jäisi varmaankin turhan kauas olohuoneeseen mahdollisesti tulevasta telkkarista, jonka ainoaksi paikaksi jäisi takan makuuhuoneen puoleinen seinä. Etäisyyttä tulisi yli viisi metriä. Ikkunan eteen en telkkaria halua.

Jos ovi taas siirretään, sohva mahtuu ikkunaseinälle, lähelle makuuhuoneen seinää ja telkkari voi tulla takan eteisen puoleiselle seinälle. Olohuoneeseen jäisi näin myös tilaa vaikka nojatuolille. Toisaalta sohva ikkunaseinällä voi olla vähän tylsä, koska sohvalla istuessa olisi kiva voida katsella myös ulos.

Jos jollekin teistä tulee nerokkaita ideoita, jakakaa ihmeessä! Myös niitä vähemmän nerokkaita. Olen itse pyöritellyt näitä jo niin kauan, että alan tulla sokeaksi. :D Muutosten vaatimattomana tavoitteena käytännöllisyys, selkeys, väljyys ja avaruus. Ja vaikka olen aina rakastanut tällaista pohjapiirrustusten rukkausta, ei lopullisten päätösten tekeminen ole sen helpompaa...

EDIT: 
Päädyimme siihen, että pienemmän makuuhuoneen ovea ei siirretä. Huippuimurin hormia ei myöskään siirretä, vaan hormin kohdalle kattoon tulee venttiili ja tämän lisäksi ns. tyristörisäädin, jolla huippuimuria ohjataan. Säädin tulee alakertaan kodinhoitohuoneeseen, missä sitä on kätevämpää säätää suihkuun mennessä jne. Liesituulettimeksi tulee omalla moottorilla ja aktiivihiilisuodattimella varustettu tuuletin, josta ilma ohjautuu takaisin huoneilmaan. 


Päätimme myös remontoida yläkerran pikkukylppärin. Sinne tulee lattialämmitys, samoin kuin keittiöön. Keittiön lattiaan tulee epoksipinnoite. Kylppäriin tulee pyyhekuivain ja kattoon lamppu. Tähän asti kylppärissä on siis ollut vain loisteputki peilikaapin päällä.


Well planned is half done, right? I wish it was. Plans for the upstairs renovation, before and after. Finding the optimal place for our couch is giving me some grey hair, since it's the deciding factor on whether we need to make a hole on a brick wall or not...

9 kommenttia:

Annakaisa kirjoitti...

vautsi mitkä suunnitelmat! ja sitten eikun hommiin.
mun vanhemmat on juuri tekemässä keittiöremonttia ja äiti tuskailee että mihin tulivat lähteneeksi. mutta projekti alkaa olla loppusuoralla, ja lopussahan se kiitos seisoo.

Heli kirjoitti...

ei mitään hajua. onneks mun ei tartte suunnitella remonttia, koska pieleen menis! mutta vaikka en osaa siis sanoa, näyttääkö sun suunnitelmat hyviltä, niin ainakin tavoitteet kuulostaa. :)

Suvi kirjoitti...

siinäpä hommaa, mutta hyvältä kuulostaa.
Epäkäytännöllinen ehdotus: ruokapöytä pikkuhuoneen eteen (tosi pitkä matka keittiöstä) ja sohva suunnilleen pöydän paikalle, ehkä vähän edemmässä. irti kuitenkin seinästä ja telkkari ikkunan eteen nurkkaan.
käytännöllisempi ehdotus: pöytä entisellä paikallaan, sohva ikkunaanpäin aika keskelle, telkkari parvekkeen oven viereen oikealle puolelle. sohvan molemmille puolille jäisi mahdollinen tila nojatuoleille (sillee vähän neliön muotoon)
siinä vaan takka jää vähän niinkun selän taakse.
En tiedä muistatko, mutta meillä sohva jakaa ison tilan ruokatilaksi ja olohuoneeksi, mun mielestä se on toiminut ihan hyvin.

Suvi kirjoitti...

siis sohva aika keskelle huonetta ja istutaan ikkunaan päin. (jos olin vähän epäselvä äsken)

sarafiina kirjoitti...

Ansku, mä luulen, et kaikilla remontoijilla tulee jossain vaiheessa uskonpuute. Yritän varautua siihen henkisesti. "Kaiken voi korjata" ja "Tekemällä oppii"... eiks nii?? :D

Heli, kunpa osaisikin nähdä tilan valmiina sielunsa silmin... tällasen designerisielun ottaisin niin mielelläni. Hyvä pistää tila mullin mallin vain huomatakseen, et ei, eihän tää toimikaan :D

Suvi, kiitti! Mietitään, testaillaan... Jossain vaiheessa pohdittiin sitäkin, et keittiö tulis nykyselle sohvan paikalle seinälle ja ruokapöytä olohuoneeseen ja sohvaryhmä keittiön ja ruokailutilan paikalle. (Mut se ehdotus kuopattiin kyl sittemmin.) Et kaikenlaisia ideoita saa heittää :D

Mul on aina ollu joku vamma sen sohvan sijotuksen suhteen. Siis koen sen jotenkin kutsuvana elementtinä enkä osaa ajatella, et se olis selin mihinkään suuntaan. Visuaalisesti tykkäsin tosi paljon siitä, kun se oli ikkunan edessä ja sen näki suoraan ulko-ovelta. En vaan oikeen tykännyt kun ei voinu katella ikkunasta ulos, unelmoida ja tunnelmoida.

Eilen kannettiin telkkari yläkertaan ja testaillaan, onko liian kaukana sohvasta. Koitin guuglettaa jotain suositusetäisyyksiä ja jossain oli et etäisyys ois hyvä olla 3-5 kertaa tuumat. Eli meidän 40-tuumainen menis just jos kertoo viidellä. Hmm...

Etefel kirjoitti...

Tuleepas avaran tuntuinen ja lisää tilaa. Ihanaa, kun oot tehny noin hyvät suunnitelmat. Mä tykkään kans suunnitella, mutta käytännön toteutus onkin sitten muitten juttu.

Tulevan myynnin ja käytännönkin kannalta: keittiöön voisi tuoda vielä lisääkin avaruutta. Mä tekisin keittiöstä pitkän eli se vasemman puoleinen seinä kokonaan laskutilaks aina keittiönpöydän tilalle asti ja eteisen puolelle "baaripöytämäinen" ratkaisu (siihen eteisen kohdalle). Mut se tietysti tarkottais et pöytä pitäis olla siinä missä nytkin :( Ja siitä varmaan haluutte päästä eroon.

Onks tarkoitus,et vierashuoneessa jos siirrätte ton oven niin sen ja seinän väliin tulee vielä jonkinlainen kaapisto?

sarafiina kirjoitti...

Ellu, just toi versio itse asiassa oli yks alkuperäsistä vaihtoehdoista. Mietin ja pyrittelin pitkään sellasta jonkinlaista saarekeratkaisua, missä saatais iso keittiö. Se ruokapydän sijotus tosiaan nous sit ongelmaks. Alun perin ajattelin, et se vois hyvin olla olkkarissa, niinkuin se tän viimesen vuoden on ollutkin, mutta ollaan todettu, et se ei vaan oikeen toimi. Mä en kokenut olohuonetta miellyttävänä, esim. lasten kaikki sotkut lensi heti matolle, tila tuntu vähän ahtaalta jne. ja nyt kun ollaan siirretty pöytä keittiöön, tykkään viettää huomattavasti enemmän aikaa olkkarissa. On kiva kun siinä on kunnolla tilaa.

Mietittiin myös sellasta ratkasua, et työhuoneen koko seinä kaadettais ja yhdistettäis se olohuoneeseen. Keittiö tulis niinkuin kuvailit, saareke/baaripytä eteiseen päin, ruokapöytä olohuoneeseen, eli koko olkkari ruokailutilaks ja sohva ja telkkari tyhuoneeseen. Mut meillä ei oikeen oo varaa uhrata makuuhuoneita... Varsinkin jos ollaan asumassa täs yhtään pidempään.

Vaihtoehdoiks on jäänyt siis:

- pieni keittiö, kohtalainen ruokailutila, iso olkkari, kunnon makuuhuoneet
- iso keittiö, pieni ruokailutila, pieni olkkari, kunnon makkarit
- iso keittiö, iso ruokailutila, kohtuullinen olkkari, vähän makkareita

Näistä ollaan päätymässä ensimmäiseen, kun on pakko valita. Tulevaan keittiöön on tulossa oikeastaan vaan välttämättömin, mutta kuitenkin vähän enemmän kaappi- ja laskutilaa, kuin nykyisessä. Pakastin on pieni, tason alla, mutta alakerran varastoon tulee mahdollisesti toinen pakastin ja sinne mahtuu muutenkin sitten ruokavarastoa enemmän.

Työhuoneeseen ei nyt täs vaiheessa oo tulossa kaapistoja, mut oon miettinyt, et jättäisin tosiaan siihen oven ja seinän väliin tilaa niin, et siihen mahtuis tarvittaessa kaapistorivi. Niin et voidaan tulevaisuudessa ottaa huone esim. meidän makuuhuoneeksi.

Nyt ollaan itse asiassa luultavasti päätymässä siihen, et ovea ei siirretä, ainakaan tässä vaiheessa, vaan että sohva saa olla siinä, missä se ennen-kuvassa on. Etäisyys telkkariin tuntuu toimivan ihan ok, sohvalla ollessa voi katella ikkunasta ulos (ah!) ja siihen keskelle jää hillitön tanssilattia :D

Etefel kirjoitti...

Hyvä ratkaisu jättää se oviaukko siirtämättä. Mun mielestä se toimii nyt ihan hyvin (sen mitä teil oon käyny :)

Mut etteks vois tehdä alakertaan sellasta oleskeluolkkaria ja pitää yläkerran olkkarin sellaisena edustustilana? Siten saisitte ison keittiön uhraamatta makkareita.

Mulla uus ratkaisu teille: hommatkaa uusi matto, joka kestää vähän sotkuja, uusi pöytä ja pienemmät tuolit. Ja kallistukaa isomman keittiön puoleen :D

sarafiina kirjoitti...

joo, siis tää alakerran valjastus oleskelukäyttöön oli mulla alunperin suunnitelmissa, ja edelleenkin tietyssä määrin, mut se on kuitenkin vähän pimeä. oon huomannut, etten viihdy siellä niin hyvin kuin yläkerrassa. mut oikeen hyviä ideoita kyllä. sä et nyt ellu helpota tätä yhtään :D :D

pöydästä en oikeen haluis luopua, kun tykkään siitä niin paljon ja tarvitaan kuitenkin riittävän iso pöytä. tuoleista ei voida luopua, koska hapa rakastaa niitä... (mäkin tykkään niiden mukavuudesta, mut ulkonäön puolesta voisin kyl vaihtaakin)